Pienosuuskuntien liiketoiminta monipuolista ja vakuuttavaa

Yhdessä yrittämään! –hanke on koordinoinut Suomen ensimmäisen menestyviä pienosuuskuntia kartoittavan kilpailun, jonka tarkoituksena on nostaa esille pienosuustoiminnan hyvin toimivia osuuskuntia ja tehdä tunnetuksi osuustoiminnallisen yrittäjyyden erilaisia liiketoimintamalleja. Tuleva vuosi 2012 tulee olemaan YK:n nimeämä osuustoiminnan vuosi ja osuustoiminnallisen yrittäjyyden merkitystä ja mahdollisuuksia halutaan nostaa yhä enemmän esille.

Kilpailun raati koostui eri puolella Suomea toimivista yritysneuvojista, Yhdessä yrittämään! –hankkeen -, Pellervo-seuran-, OT-lehden-, Coop Finland Ry:n ja Yhteishyvä-lehden edustajista. Valintakriteereinä arvioitiin mm. liiketoiminnan vaikuttavuutta, yhteisöllisyyden toteutumista, yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja osuuskunnan yleisiä toimintatapoja.

 
Vuoden pienosuuskunnaksi 2011 valittiin hoivapalveluja tarjoava Jelppis-Tiimi Osuuskunta.

Kilpailussa valittiin myös luovien alojen voittaja; musiikkiteatteri Kapsäkki Osuuskunta ja innovatiivinen osuuskunta; Tampereen Timjami Osuuskunta. Lisäksi  jaettiin kunniamainintoja.

Lisätietoja saat Yhdessä yrittämään! -hankkeen lehdistötiedotteesta 29.9.2011 tästä.

___________________________________________________________

 

Yhdessä yrittämään! –hanke järjestää Suomen ensimmäisen pk-osuuskunnille suunnatun kilpailun. Yhdessä yrittämään! –hankkeen tavoitteena on lisätä yhteistoiminnan hyödyntämistä yritystoiminnan resurssina ja mikroyritysten yhteistyömallina sekä osuuskunnan käyttöä yhteistoiminnallisena matalamman riskin yritysmuotona. Kilpailun tavoitteena on nostaa esille osuuskuntamuotoista pienyrittäjyyttä ja sen erilaisia sovellutuksia.

Esitteeseen pääset tutustumaan tästä.

Kilpailussa on seuraavat kilpailuluokat:

1. luovat alat
2. hoiva- ja hyvinvointiala
3. yritysten välinen verkostoituminen (mikroyritysten yhteistyömalli)
4. työvoimanvuokraus, laskutuspalvelut
5. sukupolvenvaihdostilanteet (EBO)
6. yrityskasvatus, oppilaitossovellukset
7. muut innovatiiviset osuuskuntamuotoiset liikeideat

Kilpailun hakemukset toimitetaan alueittain kilpailun yhteyshenkilöille. Kilpailu on valtakunnallinen ja siinä palkitaan jokaisesta kilpailuluokasta voittaja sekä näiden joukosta valittava vuoden 2011 pienosuuskunta. Lisäksi kilpailussa voidaan myöntää kunniamainintoja.

Kilpailun voittaja ja eri sarjojen voittajat julkaistaan virallisesti pk-yritysviikkojen aikana lokakuun ensimmäisellä viikolla 2011 järjestettävässä seminaarissa.

Näkyvyyttä voittajille

Koko kilpailun voittajasta tehdään artikkeli S-ryhmän Yhteishyvä-lehteen sekä OT-lehteen. Eri kilpailuluokkien voittajat sekä mahdolliset kunniamaininnan saaneet esitellään sekä www.yhteishyva.fi että www.yhteistoiminta.fi sivustoilla. Lisäksi syksyn 2011 ja vuoden 2012 aikana esitellään Yhteishyvässä eri kilpailusarjojen voittajia. Myös OT-lehti voi tehdä juttuja kilpailusarjojen voittajista ja kunniamaininnan saaneista.

Kilpailun arviointikriteerit:


1. Liiketoiminnan vaikuttavuus – miten osuuskunnan taloudelliset tavoitteet on saavutettu eli miten hyvin työllistää jäseniään (sekä mahdollisesti ulkopuolisia) (mittareina liikevaihto, maksetut palkat)?
2. Yhteisöllisyyden toteutuminen – miten yhteisöllisyys toteutuu osuuskunnassa, miten ilmenee käytännön toiminnassa?
3. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus – miten osuuskunnan toiminta vaikuttaa esimerkiksi alueelliseen (tai valtakunnallisesti) hyvinvointiin, palvelun saatavuuteen, laatuun tms. Onko osuuskunnan toiminnalla laajempia yhteiskunnallisia tavoitteita?
4. Jäsenten asettamien tavoitteiden toteutuminen - miten osuuskunnan toiminta on vastannut jäsenten asettamiin tavoitteisiin (yleisesti)?
5. Osuuskunnan toimintatapa - miten osuuskunnan toiminta on organisoitu käytännössä (esim. onko luotu uusia toimintamalleja vaikkapa taloushallinnon järjestämiseen tai osallistumisen tukemiseen?)
6. Millainen on osuuskunnan arvopohja ja miten se näkyy ja toteutuu käytännössä, miksi yritysmuodoksi on valittu osuuskunta?
7. Toiminnan innovatiivinen näkökulma, selittäkää mitä?
8. Tulevaisuuden suunnitelmat, suunnitelmat kansainvälistymisestä sekä näkymät viiden vuoden kuluessa?

Osallistumisohjeet löydät tästä:

Kilpailuun saapuneiden osuuskuntien arvioinnin suorittaa alueittaisista yritysneuvojista ja muista asiantuntijoista koottu valtakunnallinen raati.

Raatiin kuuluvat seuraavat henkilöt:

- Yrityspalvelupäällikkö Jari Uusinarkaus, Lapin Ely-keskus
- Toimitusjohtaja Alvi Niemelä, Oulun seudun uusyrityskeskus
- Projektipäällikkö Tytti Klen, Yhdessä yrittämään- hanke/Itä-Suomi
- Yritysneuvoja Pia Poikonen, Yrityspalvelukeskus Potkuri
- Yritysneuvoja Jari Keinonen, Yrityspalvelu Enter
- Toimitusjohtaja Ari Piesala, Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy
- Yritysneuvoja Kristiina Kuparinen, Cursor Oy
- Yritysneuvoja Timo Mäkilä, YritysHelsinki
- Osuuskuntaneuvoja Mirja Taipale, Tampereen Seudun OTK

- Projektijohtaja Niina Immonen, Yhdessä yrittämään! –hanke
- Kehittämispäällikkö Kirsi Niskala, Yhdessä yrittämään! –hanke
- Erikoissuunnittelija Pertti Linkola, Työ- ja elinkeinoministeriö
- Toimitusjohtaja Veikko Hämäläinen, Pellervo-Seura
- Päätoimittaja Mauno-Markus Karjalainen, OT –lehti
- Hallituksen puheenjohtaja Pekka Pättiniemi, Coop Finland Ry
- Konseptipäällikkö Tanja Eranto, Yhteishyvä -lehti

Lisätietoja kilpailusta antaa:

Projektijohtaja Niina Immonen
Yhdessä yrittämään! –hanke
Tampereen seudun osuustoimintakeskus
niina.immonen@osuustoimintakeskus.net
puh. 050-3950 111

 

 

UutisetKoulutukset